BLOGI


Kirjoitamme kauneudesta ja hyvinvoinnista.

Julkaistu , julkaisija

Inspiroidu ja suunnittele häät - meikkiä ja asusteita unohtamatta

Kesä täyttyy häistä, kun suurin osa suomalaisista pareista haluaa juhlia elämänsä onnellisinta päivää auringon paisteessa lämpömittarin näyttäessä lähes hellelukemia. Kesäiset häämuistot lämmittävät myös muina vuodenaikoina - ja kesästä saa ainakin osan tallennettua helliin hääkuviin.

Hääpäivänä morsian on helposti sulhasta suuremmassa roolissa, ainakin puhuttaessa pukeutumisesta, asusteista, hiuksista ja meikistä. Moni morsian haluaa näyttää hääpäivänään hieman paremmalta versiolta itsestään, huolitellun kauniilta. Monelle on tärkeää näyttää morsiamelta ja vastata mielikuvaansa morsiamesta.

Morsiamia on kuitenkin monenlaisia eikä yhden mielikuva vastaa toisen mielikuvaa sitten yhtään. Jokainen tietysti rakentaa sellaisen kokonaisuuden, joka itselleen tuntuu parhaalta. Ajattelimme siitä huolimatta jakaa joitakin ideoita ja vinkkejä häihin ja häävalmisteluihin morsiamen asusteita ja meikkiä unohtamatta.

 

Häämeikki - luo häämeikki Joe Blascon klassisilla tuotteilla

 

haeaemeikki-joe-blasco

 

Joe Blasco -meikeillä toteutat unelmiesi häämeikin. Laadukkaat meikit sisältävät runsaasti pigmenttiä, mikä takaa sen, että meikki kestää vain pienellä ehostuksella kasvoilla koko pitkän päivän näyttämättä suttuiselta. 

Voit valita heleän, tyttömäisen meikin valitsemalla ihania, persikkaisia sävyjä tai lisätä dramatiikkaa rajauksilla. Joe Blascon tuotteilla onnistut halutessasi luomaan klassisen meikin, jossa huulet ovat pääosassa. Uusilla mattapintaisilla huulipunilla saat meikkiin persoonallisen vivahteen. Smokey eye -silmämeikki toimii myös hääpäivänä. Voit luoda ilmeen hieman vaaleammilla sävyillä ja se sopii kauniiseen kesäjuhlaan.

Muista myös uusi Face Primer -meikinpohjustusvoide! Se suojaa ja kosteuttaa ihoa tehden meikistä entistäkin hehkuvamman. Täydellisen kestävän ja kauniin meikkipohjan takaava meikinpohjustusvoide antaa iholle silkkisen sileän, tasaisen pinnan. Se häivyttää ihon juonteet sekä pienet virheet ja saa ihon hehkumaan. Hoitavat ainesosat suojaavat ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Face Primer -meikinpohjustusvoide voidaan sekoittaa myös meikkivoiteeseen ennen levitystä.

Kaunis meikki lisää itsevarmuutta päivänä, jolloin olet kaikkien huomion kohteena. Muista kuitenkin ensisijaisesti nauttia päivästä! Saat elää sen vain kerran!

 

Ihoystävälliset Blomdahl-korvakorut viimeistelevät morsiamen asukokonaisuuden

 

haeaet-Blomdahl-1

 

Hääpäivänä morsiamen asukokonaisuus rakentuu hääpuvusta, hiuksista, meikistä sekä asusteista. Yksinkertaisen hääpuvun kanssa näyttävä kaulakoru voi viimeistellä asun. Sen sijaan näyttävä morsiuspuku harvoin kaipaa ylimääräisiä asusteita. Ilmettä voi kuitenkin täydentää esimerkiksi korvakoruilla.

Blomdahlin ihoystävälliset ja turvalliset korvakorut sopivat kaikille, myös allergikoille ja lapsille. Blomdahl-koruja kokeilleet allergikot ovatkin todenneet voivansa taas käyttää koruja ilman iho-ongelmia. Jos sinulla on esimerkiksi nikkeliallergia, voit huoletta käyttää koko Blomdahlin koruvalikoimaa oireitta.

Korvakorut valmistetaan valikoidusta, puhtaasta, lääketieteellisestä muovista ja titaanista. Monia korumalleja koristavat laadukkaat Swarovskin kristallit, kristallihelmet tai pinnoitettu värillinen titaani. Korun pinnoite ei koskaan ole suorassa kontaktissa ihon kanssa.

Blomdahl-korvakorut eivät sisällä myrkyllisiä, karsinogeenisia tai muilla tavoin epäterveellisiä aineita, kuten kadmiumia, lyijyä tai bisfenol A:ta.

Blomdahl Medical Beauty -korvakorut valmistetaan Ruotsissa, mikä mahdollistaa täyden kontrollin tuotannon jokaisessa vaiheessa, mutta myös kaikissa materiaaleissa. Korvakorut toimitetaan hygieenisissä, sinetöidyissä Clean Pack -rasioissa, joten voit olla varma, että olet korvakorujen ensimmäinen käyttäjä. Rasiaa voidaan käyttää myös korvakorujen säilytykseen.

Blomdahlin korvien rei’itys tehdään steriileillä kertakäyttötuotteilla ja sairaanhoidosta tutulla modernilla ja aseptisella tekniikalla. Löydät kaikki rei’ityspaikat verkkosivuiltamme.

 

haeaet-Blomdahl-2

 

10 vinkkiä onnistuneisiin häihin

 

1. Tyyli
Täydelliset häät ovat sinun ja puolisosi näköiset. Ole oma itsesi. Et nauti päivästäsi, jos yrität olla jotain muuta kuin oma itsesi.

2. Juhlapaikka
Kun vuokraat häihin juhlatilan, kävele sen läpi vieraan näkökulmasta. Kuinka pääsee paikalle? Missä on vessa? Miten ruokailu järjestetään? Ohjaa ja opasta tarpeeksi, sillä häiden sujuvuus on tärkeää.

3. Ohjelma
Häissä on totuttu tiettyyn kaavaan, mutta sitä saa myös rikkoa. Valitkaa oma tyylinne ja tapanne juhlia. Häissä voidaan luopua kakusta tai puheista. Ohjelma, ruoka, seremonia ja juhlapaikka voivat olla millaisia tahansa.

4. Suunnittelu
Kun pohdit päivän kulkuja, jaa hääpäivä ikään kuin kohtauksiin. Kohtaus 1: Seremonia. Kohtaus 2: Tervetuliaismalja jne. Näin pääset suunnittelemaan valtavan kokonaisuuden sijaan pienempiä osia, jotka on helpompi hahmottaa, ja voit rakentaa niistä kokonaisuuden.

5. Koristelu
Pientä luksuksen tuntua voi luoda helposti ja edullisesti kynttilöillä. Ripottele kynttilöitä ympäri juhlapaikkaa. Muista, että suuri määrä esineitä muuttaa huoneen ilmeen. Esimerkiksi sata tuolia ruokasalissa voi muuttaa koko tilan tunnelmaa. Koristele tuolit mieleiseksesi!

6. Hääpuku
Hääpuvun on istuttava täydellisesti. Jos laihdutat, sovita hääpukua viimeisen kerran viisi päivää ennen häitä, jotta pienille muokkauksille on vielä aikaa.

7. Sulhanen
Sulhasen vararintakukkia ei ole koskaan liikaa.

8. Juhlatunnelma
Pidä huolta vieraista. He luovat tunnelman ja ovat siten häiden tärkein ainesosa. Vieraiden mielestä häät ovat onnistuneet, kun heille jää tunne, että he olivat tervetulleita ja heistä pidettiin huolta. Kaiken tulee olla helppoa ja sujuvaa.

9. Oma fiilis
Aloita suunnittelu ajoissa, jotta pinnasi ei ole kireimmillään juuri ennen juhlapäivää. Hyvä aika on usein 6-18 kuukautta.

10. Viimeinen ilta
Pidä hauskaa. Vietä aikaa ystävien kanssa. Tehkää popcornia ja katselkaa esimerkiksi hääaiheisia komedioita tai pitäkää Bridezilla-maraton.

Lue lisää vinkkejä häävalmisteluihin Tahtoo Häät! -sivustolta.

 
Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Tuoksuherkkyys on todellista - kehittyy usein vasta aikuisiällä

Tuoksuherkkyys on poikkeava tapa reagoida tuoksuihin ja hajuihin. Sillä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia fyysisiä oireita, kuten nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia. Tuoksuherkkien hajuaisti ei ole tavallista herkempi, vaan heiltä puuttuu ominaisuus tottua tuoksuihin.

Tuoksuherkkien oireet ovat todellisia allergiaoireita ja ne vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun. Suomalaisista noin joka kolmas oireilee ainakin joskus tuoksuista tai hajuista. Merkittävästi tuoksuherkkyys vaikuttaa voi puolen miljoonan suomalaisen elämään. Tavallisimpia oireita ovat jo mainitut nuha, päänsärky ja pahoinvointi, mutta myös nenän kutina ja erilaiset silmäoireet. Lisäksi tuoksuherkkyydestä kärsivä henkilö voi kokea yskää, hengenahdistusta, karheutta kurkussaan, iho-oireita ja jopa huimausta. Herkkyys eri oireille vaihtelee. Yksi voi saada jo muutamassa minuutissa kovan päänsäryn, kun toinen reagoi tuoksuun muutamalla aivastuksella. Oireita ilmenee ympärivuotisesti.

Eniten voimakkaita oireita aiheuttavat erilaiset haju- ja partavedet. Myös tuoksukynttilät, hiuslakat ja muut hiustenmuotoilutuotteet tai vaikka voimakkaasti tuoksuvat kukat voivat tuoda oireet esiin. Oireiden aiheuttajia voivat olla muun muassa home tai ilmanraikastimet. Tuoksu tai haju voi olla niin mieto, että se on lähes huomaamaton. Siitä huolimatta tuoksuherkkä voi alkaa oireilla. Tyypillisimpiä paikkoja saada oireita ovat julkinen liikenne, ravintola ja baarit sekä teatterit.

Tuoksuherkkyys kuuluu ympäristöherkkyyksien kirjavaan joukkoon. Sitä ei pidä siis sekoittaa hajusteallergiaan, joka tarkoittaa iholla ilmenevää kosketusallergiaa. Käsittelemme viivästynyttä kosketusallergiaa artikkelissa hieman myöhemmin.

Tuoksuherkkyyden oireita hoidetaan vaivan mukaan. Osa tuoksuherkistä löytää avun antihistamiinista, päänsärkylääkkeistä tai kortisonipohjaisista nenäsuihkeista. Ainoa toimiva keino on kuitenkin kokonaan tuoksuton ympäristö, mikä vaatii kanssaihmisiltä ymmärrystä ja huomaavaisuutta.

On tärkeää tiedostaa vaiva ja ymmärtää sekä kuunnella. Tuoksuherkälle tulee aina antaa mahdollisuus kertoa avoimesti oireistaan ja oireiden aiheuttajista.

 

Green-People-shampoot

 

Kosmetiikka-allergia voi puhjeta yllättäen

Kosmetiikka koskettaa päivittäin meitä kaikkia – toisia enemmän, toisia vähemmän. Esimerkiksi hammastahna, shampoo ja saippua, meikit ja perusvoiteet ovat kosmetiikkaa.

Kosmetiikka voi aiheuttaa iholle ärsytysreaktion. Sellainen voi johtua tuotteen sopimattomuudesta omalle iholle. Ärsytysreaktio voi johtua ihon kunnosta ja kosmetiikan käyttötavoista. Ärsytysreaktion ilmaantuessa iholle iho tuntuu epämiellyttävältä ja saattaa punoittaa ja kihelmöidä. On siis varsin tärkeää lukea tuotteen käyttöohjeet huolellisesti ja varmistaa tuotteen sopivuus esimerkiksi ammattilaiselta, mikäli jokin epäilyttää. Kosmetiikkaa ei myöskään pidä laittaa rikkinäiselle iholle. Esimerkiksi hiusväreissä on suositus testata tuotetta iholle 48 tuntia ennen hiusvärikäsittelyä, jotta vältettäisiin mahdollinen allerginen reaktio.

Kosmetiikalle allergisia henkilöitä on väestössä arviolta 10 %. Yleisimpiä allergian aiheuttajia ovat hajusteet, joita käsittelimme artikkelin alussa. Myös formaldehydiä vapauttavat säilöntäaineet sekä jo mainitut hiusvärit.

Allergiaoireita ovat kutina, turvotus, punoitus ja näppylät. Näitä ilmaantuu tavallisesti kohdassa, johon tuotetta on laitettu. Kosmetiikasta johtuvat allergiaoireet alkavat tavallisesti muutaman päivän viiveellä altistumisesta ja voivat kestää kauempaankin. Jos epäilet kosmetiikan aiheuttaneen allergisen reaktion, ota yhteys lääkäriisi. Tällainen allergia selviää ainoastaan asianmukaisilla, iholle tehtävillä lapputesteillä.

 

Blomdahl-Norris

 

Keho muistaa allergian ikuisesti

Viivästynyt kosketusallergia on yleinen vaiva, joka voi estää jopa tiettyjen ammattien harjoittamisen. Esimerkkinä mainittakoon heti ilmeisin: parturi-kampaaja, joka työskentelee voimakkaiden kemikaalien kanssa. Erilaisiin kemikaaleihin liittyvä reaktio alkaa tyypillisesti sen jälkeen, kun iho on ensin altistunut pitkään ja säännöllisesti esimerkiksi kosmetiikkatuotteille.

Allergista kosketusihottumaa on kahta eri tyyppiä, ja viivästynyt kosketusallergia on näistä selvästi yleisempi. Ihottuma alkaa kehittyä noin kahdeksan tunnin kuluttua altistumisesta ja voimistuu muutaman päivän sisällä. Atooppista ihottumaa sairastavat ovat usein herkempiä saamaan kosketusallergisen reaktion, sillä heidän ihonsa tavallinen suojamekanismi on häiriintynyt.

Viivästynyttä kosketusallergiaa aiheuttavia kemikaaleja tunnetaan tuhansia. Yleisin aiheuttaja on nikkeli, jota voi olla esimerkiksi koruissa ja vetoketjuissa. Vaikka henkilö ei kosketusallergiasta kärsisikään, on hyvä käyttää turvallisia koruja. Esimerkiksi valikoimaamme kuuluvat Blomdahl-korvakorut on valmistettu turvallisesta, lääketieteellisestä muovista tai titaanista. Muita yleisiä viivästyneen kosketusallergian aiheuttajia ovat erilaiset säilöntäaineet, joita on esimerkiksi hiusväreissä, kosmetiikassa ja voiteissa. Samoja säilöntäaineita on myös siivousaineissa.

Viivästyneen kosketusallergian taustalla on yleensä pitkäaikainen altistuminen. Tyypillisin oire on kutiava, punoittava ihottuma. Voimakkaammassa reaktiossa ihoon voi tulla jopa vesikelloja ja turvotusta. Ihottuma voi myös levitä laajalle alkuperäisestä kohdasta, joka on ollut kosketuksissa kemikaalin kanssa. Jos altistuminen jatkuu pitkään, voi ihottuma kroonistua ja oireet ja niiden hoito hankaloitua.

Kosketusallergia on elinikäinen. Elimistö muistaa allergiaa aiheuttaneen kemikaalin. Allergiaa aiheuttavaa ainetta tulee siis välttää pysyvästi. Kosmetiikan Allergiaportaalissa jokainen voi laatia listan itselleen sopivista kosmetiikkatuotteista.

 

Ecooking-Norris

 

Valitse luonnonmukainen Green People, ihoystävällinen Blomdahl tai luonnollinen Ecooking

Green People -luomukosmetiikkasarjan tuotteet sopivat kaikenikäisille, ja jopa kaikkein herkkäihoisimmillekin. Green People -kosmetiikkasarjan suosituimpia tuotteita ovat muun muassa luomushampoot ja hiustenhoitoaineet, alumiiniton deodorantti sekä ihonhoitotuotteet.

Orgaanisen kauneudenhoidon uraauurtava brändi Green People on valmistanut henkilökohtaisen hygienian hoitoon tarkoitettuja tuotteita vuodesta 1997 alkaen. Se osallistui ensimmäisten standardien laatimiseen luonnonkosmetiikan ja orgaanisen kosmetiikan alalla.

Green People -tuotteet on sertifioinut Soil Association, Organic Food Federation ja Ecocert. Sarjan tuotteita ei testata eläimillä ja suurin osa tuotteista on vegaanisia. Vegan Society -yhdistys on rekisteröinyt tuotesarjan vegaaniset tuotteet. Lisäksi Green People tukee hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka ottavat toiminnassaan huomioon ympäristönäkökohdat. Sarjan pakkaukset ovat kierrätettävä eikä tuotteita ole kuljetettu lentorahdilla.

Green People -tuotteiden nettotuotosta 10 % lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Monet Blomdahl-koruja kokeilleet allergikot ovat todenneet voivansa taas käyttää koruja ilman ongelmia. Blomdahlin korut sopivatkin esimerkiksi heille, joilla on nikkeliallergia. Korut valmistetaan valikoidusta, puhtaasta, lääketieteellisestä muovista ja titaanista. Useita korumalleja koristavat myös laadukkaat Swarovskin kristallit, kristallihelmet tai pinnoitettu värillinen titaani. Korun pinnoite ei koskaan ole suorassa kontaktissa ihon kanssa.

Korut eivät sisällä myöskään myrkyllisiä, karsinogeenisia tai muilla tavoin epäterveellisiä aineita, kuten kadmiumia, lyijyä ja bisfenol A:ta. 

Blomdahl Medical Beauty -korujen valmistus ja suunnittelu tapahtuvat Ruotsissa, mikä mahdollistaa täyden kontrollin tuotannon jokaisessa vaiheessa ja kaikissa materiaaleissa. Korut toimitetaan hygieenisessä ja sinetöidyssä Clean Pack -rasiassa, joten tiedät, että olet varmasti korun ensimmäinen käyttäjä.

Ecooking-kosmetiikkasarjan perustaja Tina Søgaard alkoi valmistaa kosmetiikkaa puhtaasti omaan käyttöönsä. Kosmetiikan tuomat tulokset puhuivat kuitenkin puolestaan: yllättäen myös perhe ja ystävät halusivat osansa Søgaardin kotitekoisista sekoituksista.

Naisen täydennettyä reseptejään syntyi Ecooking, joka yhdistää ekologiset ihanteet puhtaisiin ainesosiin. Lopputulos on kiehtova ja jopa nerokas tuotesarja, joka hyödyntää orgaanisia ja luonnollisia aineksia tehden ihollesi ihmeitä. Ecooking tuottaa huomattavia tuloksia, eikä pohjoismainen kosmetiikka ole enää entisensä. Kosmetiikkasarjan hajusteettomat tuotteet sopivat kaikille. Vegaanisten tuotteiden pakkaukset ovat kierrätettäviä.

Lue lisää laajasta artikkelista!

- - -

Allergiaviikko on Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n jokavuotinen kevätkampanja. Kampanjaa on järjestetty lähes 20 vuotta ja sen tavoitteena on herättää huomiota herkkyyksiin ja allergioihin, auttaa arjessa ja lisätä tietoisuutta allergioiden yleisyydestä.

Allergiaviikkoa vietetään 8.-14.4.2019.

Seuraa Allergiaviikkoa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. #allergiaviikko #yhdessä

Tilaamalla uutiskirjeemme, saat -10% ALENNUSKOODIN!

Tilaa uutiskirje
Lue koko viesti