BLOGI


Kirjoitamme kauneudesta ja hyvinvoinnista.

Julkaistu , julkaisija

Taltuta talvitukka - 5 + 1 vinkkiä hiusten ja hiuspohjan hoitoon

Talvi on hiuksille usein vaikeaa aikaa. Hiukset tarvitsevat talvella myös enemmän huolenpitoa, sillä ne altistuvat isoille lämpötilavaihteluille ja kasvavat hitaammin kuin kesällä. Vaatteet tekevät tukan sähköiseksi. Päähineet tekevät hiuksista kiillottomat ja latistavat kampauksen. Onneksi ulkona tuoksuu jo kevät!

Päätimme jakaa muutaman vinkin, joilla kesytät talvitukan ja näytät entistäkin upeammalta.

 

norris-nuttura-1050x700

 

1. Suosi kosteuttavia tuotteita

Jos hiukset tuntuvat kuivilta, on syytä vaihtaa shampoo ja hoitoaine kosteuttaviin tuotteisiin. Suosi kosteuttavia tuotteita erityisesti pitkissä hiuksissa. Niillä on tapana kuivua herkemmin kuin lyhyillä hiuksilla. Voit tehostaa kosteuttavaa vaikutusta hiuksiin jätettävällä hoitoaineella. Kuivat latvat saavat kosteutta hiusnaamiolla. Käytä naamiota kerran viikossa tai kuurina useamman pesukerran ajan. Muista kosteutuksen lisäksi juoda myös riittävästi vettä!

Vinkki: Voit helposti selvittää, kaipaavatko hiuksesi kosteutta! Pudota hius veteen. Jos se uppoaa, tukkasi on liian kuiva. Jos hius jää pinnalle, tukkasi ei tarvitse kosteuttavaa hoitoa.

2. Kukista kutina ja hilseily öljyhoidolla

Jos päänahkasi kutiaa ja hilseilee tai hiukset näyttävät elottomilta, voit kokeilla öljyhoitoa. Sellaisen voi ostaa valmiina tai valmistaa sellaisen kookosöljystä.

Sulata kylmäpuristettu kookosöljy vesihauteessa tai mikrossa. Levitä haalea öljy hiuksiin ja hiuspohjaan. Suojaa hiukset muovilla ja kääri ne pyyhkeeseen. Anna vaikuttaa vähintään 30 minuuttia tai yön yli. Muista kuitenkin suojata tyyny ja vuodevaatteet huolellisesti! Kun huuhdot öljyä pois, vaahdota öljyiset hiukset shampoolla ennen kuin huuhdot hiuksiin vettä. Jos suihkutat ensin vettä hiuksiin, et saa pestyä öljyä pois.

Kutinaan ja hilseilyyn auttavat myös hiuspohjaan levitettävä neste tai geeli. Rauhoittavat ja kosteuttavat tuotteet helpottavat kutinaa jo yhden käyttökerran jälkeen. Useimpia tuotteita ei tarvitse huuhdella pois, sillä niiden koostumukset eivät rasvoita hiuksia.

Voit käyttää myös perusvoidetta. Levitä voidetta hiuspohjaan ja anna vaikuttaa hetki. Pese hiukset sen jälkeen shampoolla.

3. Silota sähköiset ja pörröiset hiukset

Hiusten sähköiseen saa avun kosteuttavista tuotteista. Erilaiset hiuksiin jätettävät seerumit, suihkeet ja öljyt ehkäisevät ja poistavat sähköisyyttä. Jo pienikin määrävoidetta riittää pitämään sähköisyyden poissa.

Vinkki: Hätätapauksessa hiuksiin voi sipaista pienen määrän käsivoidetta tai huulirasvaa.

Muoviset harjat voivat lisätä sähköisyyttä, joten hiukset kannattaa selvittää luonnonmateriaaleista valmistetulla harjalla.

4. Suojaa hiukset ulkona

Kylmä ilma tai viima eivät kuluta hiuksia, kun ne suojaa lämpimällä päähineellä. Sujauta pitkät latvat pipon tai takin sisään.

Hiuksia hellivät parhaiten luonnonmateriaalit. Keinokuidut eivät lämmitä yhtä hyvin. Lisäksi ne tekevät hiukset sähköisiksi.

5. Vältä lämpökäsittelyä

Talvella kannattaa välttää hiuksia rasittavaa käsittelyä, kuten föönaamista, kihartamista tai suoristamista. Jos käsittely on kuitenkin välttämätöntä, käytä lämpösuojaa. Lisäksi on suositeltavaa hankkia fööni, jossa on viileäpuhallus. Älä kuivaa hiuksia föönillä täysin kuiviksi, vaan anna niiden kuivua hetki itsekseen föönauksen päälle.

Älä kuitenkaan lähde märällä tukalla pakkaseen. Hyytävä ilma jäädyttää hiukset, mikä vaurioittaa niiden rakennetta ja voi aiheuttaa hiusten katkeilua. Pipokkaan ei täysin pelasta kosteita hiuksia. Päähineen alla hautova märkä tukka saattaa lisätä mikrobien kasvua ja hiuspohjan kutinaa.

+ 1. Pidennä hiusten pesuväliä

Talvella hiuksia ei tulisi pestä päivittäin, vaan 2-3 kertaa viikossa riittää. Liian tiheät pesut vievät hiuksen luonnollista suojaa. jolloin hiukset vaurioituvat herkemmin. Myös pesutekniikkaan kannattaa kiinnittää huomiota!

Pese hiukset haalealla vedellä ja huuhdo lopuksi viileällä vedellä. Kuivaa hiukset hellävaraisesti pyyhkeellä puristamalla. Älä hankaa, sillä se kuluttaa hiuksia ja lisää sähköisyyttä.

Helli hiuksia Green People -sarjan luomutuotteilla

 

Green-People-talvitukka

 

Green People Moisturising -shampoo kosteuttaa karheita, kuivuneita ja takkuuntuvia hiuksia. Se sisältää luonnonöljyjä, jotka helpottavat hiusten hoitoa ja vähentävät takkuuntumista. Moisturising-shampoo puhdistaa ja hoitaa hiuksia jättäen ne hyväkuntoisiksi ja ravituiksi. Shampoo sisältää aloe veraa.

Green People Irritated Scalp -shampoo puhdistaa hiukset hellävaroen ja antaa niille kauniin kiillon. Tuote helpottaa päänahan kutinaa ja rauhoittaa hilseilyä. Se on hellävarainen shampoo kuivalle ja kutiavalle päänahalle. Green People Irritated Scalp -shampoo sisältää B-vitamiinia sekä rosmariinia ja laventelia.

Muista myös Green People Moisturising sekä Irritated Scalp -hoitoaineet!

Green People -tuotteiden nettotuotosta 10 % lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Lue koko viesti