Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

BLOGI

Kirjoitamme kauneudesta ja hyvinvoinnista.


21 - 30 / 30 tuloksesta
Julkaistu , julkaisija

Supersuosittu Curly Girl -metodi - näin se toimii!

Curly Girl -metodi on innostanut monia laittamaan hiustenhoitorutiininsa uusiksi ja hoitamaan hiuksia luonnollisesti sekä oikein saaden hiusten luonnolliset kiharat esiin.

Metodin hiustenhoitorutiini voi aluksi kuulostaa haastavalta, mutta lopulta se on melko yksinkertainen: luonnonkiharia hiuksia pestessä käytetään vain tuotteita, jossa ei ole sulfaatteja. Hiustuotteissa ei saa olla aineita, jotka eivät ole vesiliukoisia - ei sulfaatteja, silikoneja, mineraaliöljyjä tai vahoja. Hiukset pestään usein pelkästään hoitoaineella, jota hierotaan myös päänahkaan. Shampoo on sallittu, kunhan se ei sisällä kiellettyjä aineita. Joidenkin kiharat myös kaipaavat välillä shampoopesua.

Curly Girl -metodissa jokainen hiustyyppi vaatii siis hieman eri tuotteita ja kohtelua. Omien hiusten tarve selviää vain testaamalla. Metodissa pyritään kuitenkin välttelemään kuivattavia, liian peseviä tai kiharaa latistavia ainesosia.

Curly Girl -metodi on alunperin yhdysvaltalaisten kampaajien Lorraine Masseyn ja Michele Benderin kehittämä menetelmä. He julkaisivat aihetta käsittelevän kirjan 2000-luvun alussa. Siinä ideana on luonnonkiharan oikeaoppinen hoitaminen ja korostaminen.

 

Curly-Girl-1

 

Curly girl -metodin 8 askelta

 

1. Final Wash
Ensimmäinen askel on pestä hiukset pesuaineella, jossa on korkea sulfaattipitoisuus. Pesu onnistuu niin syväpuhdistavalla shampoolla, käsisaippualla kuin suihkugeelilläkin, kunhan tuotteessa ei ole silikonia. Pesun jälkeen hiuksiin lisätään hoitoaine ja hiusnaamio. Tämä vaihe tehdään silloin, kun metodi otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Final Wash tulee aina tehdä uudelleen, jos on käyttänyt silikonipitoisia hiustuotteita tai -vahaa.

2. Co-wash eli hoitoainepesu
Ensimmäisen vaiheen jälkeen hiusten pesemistä jatketaan hoitoaineella. Hoitoainepesussa vettä lisätään runsaasti ja hoitoainetta hierotaan huolella aina päänahkaan asti sekä puristellaan pituuksiin. Vaihtoehtoisesti pesussa voidaan käyttää sulfaatitonta shampoota, esimerkiksi helposti rasvoittuvalle tukalle.

3. Condition eli hoitoaineen lisääminen hiuksiin
Hoitoainepesun jälkeen hiukset kosteutetaan hoitoaineella. Voit käyttää samaa tuotetta kuin hoitoainepesussa tai valita kiharatyypistäsi riippuen kosteuttavamman aineen. Jos hiuksesi kaipaavat syväkosteutusta, levitä hoitoaineen sijaan hiuksiisi hiusnaamio ja anna sen vaikuttaa kauemmin. Hiusnaamio on hyvä tehokosteutushoito hiuksille. Levitä naamio kerran viikossa. Voit edesauttaa aineen levittämistä kammalla tai haromalla hiuksia sormilla. Hoitoaineen annetaan vaikuttaa hiuksissa muutaman minuutin ajan, hiusnaamio saa olla 10-15 minuuttia.

4. Leave-in condiotioner eli hiuksiin jätettävä hoitoaine
Kosteuttavan pesun viimeistelee hiuksiin jätettävä hoitoaine. Valitse itsellesi sopiva voide, suihke tai öljy ja puristele tuote märkiin hiuksiin.

5. Muotoilu
Curly Girl -metodissa hiukset muotoillaan märkinä. Vaihe pitää kiharat muodossaan ja vähentää pörröisyyttä. Muotoiluun sopivat mousse, geeli tai muotoiluvoide, joka puristellaan märkiin hiuksiin ja annetaan kuivua.

Kaikkein edullisin muotoilutuote on itse tehty pellavansiemengeeli (PSG). Sen valmistaminen on varsin yksinkertaista: tarvitset vain 2,5 dl vettä ja 2 rkl siemeniä. Kiehauta 10 minuuttia ja siivilöi valmis tuote. Geelin voi puristella esimerkiksi ruokakaupasta ostettavan kestohedelmäpussin lävitse.

Vinkki!
Jos valmistat geeliä kerralla isomman määrän, voit pakastaa siitä osan jääpalamuotissa. Sulata geeliä aina tarpeen mukaan.

6. Ploppaus
Tavallinen froteepyyhe kuivattaa hiuksia, mutta ploppaus auttaa hiuksia kuivumaan ilman turhaa pörröisyyttä. Ploppauksessa voit käyttää hyvin esimerkiksi vanhaa puuvillapaitaa, jonka sisään märät hiukset kiedotaan. Aseta paita sängylle, käännä pää alaspäin ja asettele hiukset paidalle. Paidan helmat sidotaan niskan taakse kiinni ja loppupaita nostetaan niskan päälle ja rullataan tai solmitaan molemmin puolin kiinni.

Voit plopata hiuksiasi viidestä minuutista viiteentoista. Ploppauksen jälkeen hiusten annetaan ilmakuivua tai käytetään diffuuseria kuivaukseen.

7. Scrunch Out The Crunch eli SOTC
Viimeisen vaiheen tarkoituksena on poistaa hiuksiin muodostunut kova kalvo pois. Jos puristelu ei tunnu onnistuvan, voit lisätä käsiisi muutaman tipan öljyä tai kokeilla puristelua kuivan t-paidan avulla.

8. Vaihda tyynyliinasi silkkiseksi
Ota käyttöön silkistä tai satiinista valmistettu tyynyliina – näin et herää aamulla pörröpäänä.

Lähde: Curly Girl Suomi -Facebook-ryhmä

 

Curly-Girl-2

 

Curly Girl -metodi - kielletyt asiat

 

Kiharan tukan hoitotuotteissa ei käytetä ollenkaan silikoneja, sulfaatteja tai kuivattavaa alkoholia. Lisäksi vältetään hajusteita, rakennepaikkaavia ainesosia ja kuivattavia muotoilutuotteita, kuten hiuslakkaa. Hiuksia ei myöskään muotoilla lämmön avulla ollenkaan. Tukkaa kannattaa selvitellä mieluiten hellävaraisesti harvapiikkisella kammalla suihkun aikana hoitoaineen vaikuttaessa. Näin kampaamisen aiheuttama rasitus jää mahdollisimman pieneksi.

Curly Girl -metodin kieltolista on pitkä, mutta pääpiirteittäin kannattaa pyrkiä välttämään näitä ainesosia ja tapoja:

  • ei-vesiliukoiset silikonit

  • alkoholi

  • parabeenit

  • sulfaatit

  • hiusten harjaus

  • muotoiluvälineet ja lämpökäsittely

Voit tarkistaa Is it CG? tai Curlsbot-sivustoilta, onko tuotteen ainesosalista hyväksytty Curly Girl -metodiin!

 

Green People sopii Curly Girl -metodia noudattavalle

 

Curly-Girl-Green-People

 

Luonnonmukainen Green People -kosmetiikkasarja sopii osaksi Curly Girl -metodia.

Katso kaikki Green People -tuotteet!

 

Helli luonnonkiharaa Ecooking Multi Oil -öljyllä

 

Tanskalaisen Ecooking-brändin suosittu Multi Oil -öljy sopii loistavaksi osaksi Curly Girl -metodia. Ainutlaatuinen ja monivaikutteinen multiöljy on valmistettu 100 % luomuöljyistä ja eteerisisistä appelsiini- ja laventeliuutteista. Sitä voidaan käyttää muun muassa hiusöljynä, öljyhoitona, meikinpoistoaineena, vartalo- ja hierontaöljynä. 

Orgaaninen jojobaöljy on kevyempi öljy, joka imeytyy helposti ihoon. Se tunkeutuu syvälle ihon kerroksiin rauhoittaen ja pehmentäen sekä kosteuttaen ihoa. Ogaaninen seesamiöljy sisältää runsaasti tärkeitä rasvahappoja, antioksidantteja ja kivennäisaineita

 

Ecooking-multi-oil-norris-cosmetics

 

Curly Girl ei ole vain tyttöjen juttu

 

Nimestään huolimatta supersuosittu Curly Girl -metodi on varteenotettava vaihtoehto kaikille, joilla on hiukset - tai parta!

Lue Me Naisten artikkelista, kuinka helsinkiläinen Aku hoitaa metodilla partaansa.

Onnea kaikille omien kiharoiden etsintään!

Osta Curly Girl -tuotteet verkkokaupastamme! 

Lisää aiheesta: Yle

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Mikä avuksi selluliittia vastaan? Vinkkejä ja neuvoja

Kesää kohti paksu vaatekerros kevenee. Moni alkaa tarkastella pitkästä aikaa ihoaan uusin silmin. Kuiva iho kaipaa kosteutusta ja kuorintaa. Sääret kaipaavat väriä pintaan. Ja sitten on se yksi asia, jota hyvin harva kaipaa: selluliitti.

Selluliitti. Appelsiini-iho. Muhkuroita takapuolessa. Perunapelto reisissä. Useimmilla naisilla selluliittiä on ja useimmat naiset haluaisivat siitä eroon.

Veden juonti, sokerista luopuminen, aerobinen liikunta, erilaisten ruoka-aineiden syöminen ja erilaisten voiteiden levittely… Muun muassa näillä keinoilla moni pyrkii pääsemään eroon muhkuraisesta ihosta. Todellisuudessa selluliitista eroon pääseminen ei ole mikään helppo homma.

Noin 90 prosentilla naisista on selluliittia. Miehillä vastaava luku on 5-10 prosenttia.

Mikä avuksi selluliittia vastaan? Lue vinkkejä ja neuvoja artikkelistamme.

 

Norris-selluliitti-Green-People

 

Mitä on selluliitti?

Selluliitin yleismääritelmän mukaan selluliitti on tila, jossa ihonalaiseen sidekudokseen on kertynyt liikaa rasvaa, nestettä ja kuona-aineita. Rasvasolut ovat ryhmittyneet suuriksi rykelmiksi eli noduleiksi ja niitä ympäröi säikeinen kudos. Tällöin veren- ja imunestekierto häiriytyvät ja solujen aineenvaihdunta ja hapensaanti hidastuvat.

Selluliitti on kudosten rasva- ja vesipitoisuuden sekä verenkierron paikallinen häiriötila, eräänlainen tukehtuminen kudoksissa, johon liittyvä kudosrappeutuminen on samantapaista kuin vanhenemisen ilmiössä.

 

Selluliitin yleisimmät syyt

Selluliitin syntyyn vaikuttavat useat eri tekijät. Yksi yleisimmistä syistä löytyy hormoneista, sillä erityisesti estrogeenit vaikuttavat rasvakudoksen aineenvaihduntaan. Selluliitista 12 % kehittyy murrosiässä, 17 % raskauden aikana, 27 % vaihdevuosissa ja 19 % sopimattomien ehkäisypillereiden käytön aikana. Myös korvaava hormonihoito lisää selluliittia.

Lisäksi selluliittia lisäävät vaikeat kuukautisia edeltävät oireet eli PMS (premenstruaalisyndrooma), sillä hormonien vaikutuksesta kudoksiin voi kertyä saman kierron aikana jopa kaksi kiloa vettä. Siitä kudoksiin jää noin 40 g.

Hormonien ohella selluliitin kertymiseen vaikuttavat henkiset tekijät. Stressi, jatkuva väsymys ja epätyydyttävä tunne-elämä aiheuttavat lihaksistoon ja hermostoon jännitystilan, jotka estävät verenkiertoa. Huono veren- ja imunestekierto puolestaan altistavat selluliitin syntymiselle. Selluliitti pahenee rasvan kerääntyessä kudoksiin ja stressi puolestaan estää rasvaa hajottavien entsyymien toimintaa.

Huonolaatuisella ravinnolla on oleellinen rooli selluliitin muodostumisesta. Erityisesti prosessoitu ruoka, valkaistu vilja ja valkoinen sokeri ovat takuuvarma keino saada kehoonsa lisää selluliittia. Vääränlainen ravinto johtaa huonoon ruoansulatukseen ja usein myös ummetukseen, joista syntyy kehollinen noidankehä: kuona-aineet eivät pääse poistumaan, vaan jäävät kehoon ja muodostavat selluliittia.

  • nestehukka
  • epäterveellinen ruokavalio
  • hidas aineenvaihdunta
  • vähäinen fyysinen aktiivisuus
  • hormonitasojen muutokset
  • korkea kehon rasvaprosentti
  • jotkin geeniperimät

 

Norris-selluliitti-selluliitin-hoito

 

Kokonaisvaltainen selluliitin hoito

Selluliitin hoidon on oltava jatkuvaa. Kyseessä kuitenkin on krooninen tila. Selluliitilla on tapana palata, jos hoidon keskeyttää. Mitään pikakuuria selluliitin hoidossa ei ole, vaan se tulee takaisin, jos siitä on päässyt edes eroon. Ihminen on kokonaisuus, joten yhden oireen sijaan tulisi keskittyä kokonaisuuteen. Vinkit selluliitin hoitoon parantavat hyvinvointia yleisellä tasolla.

Päivittäinen liikunta voi olla mitä tahansa aktiivista tekemistä, kunhan se tuottaa iloa ja sitä tekee mielellään. Luonnossa liikkuminen, kävely- tai juoksulenkit, kuntosali, uinti tai jooga ovat hyviä liikuntamuotoja. Vaan liikunnan ohella on tärkeää muistaa myös riittävä lepo, rentoutuminen ja uni. Stressin poistaminen meditaation avulla voi olla merkittävä keino poistaa selluliittia liikunnan ja ravinnon ohella. Muista hengittää!

Ravinnossa oleellista eivät ole kalorimäärät, vaan enemmänkin ruoka-aineiden yhdistely - kun selluliitista puhutaan siis. Hedelmät kannattaa nauttia erillään aterioista, esimerkiksi tuntia ennen tai kolmisen tuntia aterian jälkeen. Niiden sulamisprosessi on hyvin erilainen ja nopeampi kuin muiden ruoka-aineiden. Jos hedelmän syö aterian päätteeksi, se joutuu odottamaan hitaampien ruoka-aineiden sulamista ja alkaa käydä aiheuttaen vatsaan ja kehoon turhaa turvotusta. Proteiinia ei kannata yhdistää tärkkelyspitoisten hiilihydraattien kanssa, sillä ne yhdessä ovat ruoansulatukselle suurin haaste.

Muista juoda riittävästi vettä. Voit lisätä veteen ripauksen laadukasta suolaa, kuten himalajan suolaa tai puhdistamatonta merisuolaa. Vesi tulisi nauttia hitaasti ja huoneenlämpöisenä eikä koskaan aterian aikana, jotta se ei neutraloi ruokaa sulattavia vatsahappoja.

 

Selluliittivoiteet

Selluliittivoiteet toimivat selluliitin hoidossa tukena, mutta ilman kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittymistä niiden käytöstä ei voi odottaa kovinkaan näkyviä tuloksia. Myös voiteiden käyttö on oltava jatkuvaa ja pitkäjänteistä.

Selluliittivoiteet ja -öljyt elvyttävät pintaverenkiertoa ja vilkastuttavat solujen aineenvaihduntaa, parantavat nesteiden poistumista kudoksista, vahvistavat hiusverisuonien seinämiä, kiinteyttävät ja pitävät ihon pehmeänä.

Vaikka selluliitista ei pääsisikään täysin eroon, muhkurat kiinnittävät taatusti vähemmän huomiota terveen värisellä ja pehmeällä iholla. Kokeile esimerkiksi Green People -kosmetiikkasarjan itseruskettavaa, joka imeytyy nopeasti jättäen ihon pehmeäksi ja joustavaksi.

Green-People-Self-Tan-itseruskettava

 

Selluliitin hoidossa käytettyjä kasveja

  • arnikki
  • artisokka
  • fucus eli rakkolevä
  • gingo biloba
  • gingseng
  • guarana
  • hevoskastanja
  • kamferi
  • kataja
  • koivu
  • koolapuun uute
  • korte
  • laventeli
  • mesiangervo
  • muratti
  • patsuliuute
  • peltokorte
  • punainen viiniköynnös
  • rautamyrtti
  • rosmariini
  • sarviapila
  • selleri
  • sypressi

Sisäisesti nautittuna tehokasta on ainakin tuore ja luomulaatuinen lehtiselleri.

Katso kaikki valikoimaamme kuuluvat tuotteet selluliitin hoitoon tästä.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Täydellinen meikkipohja - Näin luot meikkipohjan Joe Blasco -tuotteilla

Täydellisen meikin perusta on hyvä meikkipohja. Täydellisen meikkipohjan salaisuus taas piilee laadukkaiden tuotteiden lisäksi oikeanlaisessa valaistuksessa sekä omaan ihoon sopivassa sävyssä. Oikean sävyn valintaan saat apua alan ammattilaiselta, kuten tavarataloissa työskenteleviltä meikkikonsulenteilta. Myöhemmin voit täydentää meikkipussisi sisältöä helposti kosmetiikan verkkokaupasta tilaten, kun omaan ihoon sopiva sävy on varmasti valittu oikein.

 

Pohjustus - muista aina kosteusvoide

Ihoa on tärkeää kosteuttaa säännöllisesti, jotta se voi hyvin. Levitä siis aivan aluksi ihotyyppisi mukainen kosteusvoide puhdistetulle iholle. Ihon valmistelu on olennaisessa osassa, kun toivot kestävää, kuulasta meikkiä.

Halutessasi meikkipohjasta peittävämmän, mutta heleän, levitä meikkivoiteen alle Joe Blasco Instant Youth Activator -seerumia. Se saa ihosi hehkumaan vähentäen juonteita ja ryppyjä. Ihoa silottava vaikutus on välitön. Seerumissa on myös kofeiinia, joka viilentää kasvoja ihanasti.

Jos-Blasco-ihonhoito

 

Meikinpohjustusvoide takaa kauniin, kestävän meikkipohjan

Meikinpohjustusvoide antaa iholle silkkisen sileän, tasaisen pinnan. Se häivyttää ihon juonteet sekä pienet virheet saaden ihon hehkumaan. Kevyen koostumuksensa ansiosta meikinpohjustusvoide on helppo levittää iholle tasaisesti. Sen hoitavat ainesosat takaavat sen, että voide lisäksi lukitsee kosteuden iholle sekä suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä.

 

Primer-taeydellinen-meikkipohja

 

Peiteväri pohjalle

Peitevärit voidaan levittää joko meikkivoiteen alle tai päälle. Levitä peiteväri siveltimellä ihon kosteuttamisen tai meikkivoiteen jälkeen. Tummat silmänaluset peittyvät Blue Neutralizer -neutraloijalla tai valovärillä. Erinomainen sävy on esimerkiksi Orange Highlight 1. Neutraloija ja valoväri peittävät tummuutta ja tuovat valoa kauniisti silmien alle.

Häivytä väri huolellisesti meikkisienellä. Valmis meikki ei saa näyttää kirjavalta.

 

Valitse oikea meikkivoide sävy

Löydät itsellesi sopivan meikkivoidesävyn, kun kokeilet sävyä kasvojen sivuun. Näin näet, kuinka hyvin sävy sopii kasvojesi ja kaulan ihoon. Meikkivoiteen pitäisi sulautua ihoosi siten, ettei sitä huomaa.

Jos olet epävarma sävyn valinnasta, voit kokeilla toista sävyä kasvojen toiselle puolelle. Näin näet, kumpi sävyistä sulautuu paremmin oman ihosi sävyyn.

Joe-Blasco-meikkivoide-Norris

 

Päivitä meikkivoide vuodenajan mukaan

Ihon sävy muuttuu vuodenaikojen mukaan, joten myös meikkivoiteen sävyä on syytä päivittää. Kesällä moni suosii kevyempiä tuotteita, kuten värillistä BB Cream 5in1 -voidetta. Talvella iholle on parempi valita Ultra Base -meikkivoide, sillä se myös suojaa kasvoja tehokkaasti.

Meikkivoiteita olisi hyvä omistaa vuodenaikoja ajatellen kahdessa eri sävyssä: tumma ja vaalea. Voit käyttää vaaleampaa sävyä talvella ja tummempaa kesällä, kun iho on päivettynyt. Toisaalta voit myös sekoittaa sävyistä itsellesi ja ihollesi sopivan värin. Joe Blasco -meikkisarjan laajasta valikoimasta jokainen löytää varmasti itselleen oikean sävyn.

Jos haluat meikkivoiteesta ohuemman, voit sekoittaa meikkivoiteen joukkoon Joe Blasco Ultralift -seerumia. Se myös kiinteyttää ihoa.

Kuulasta meikkiä ajatellen ihon valmistelu on tärkeässä osassa. Ihoa kannattaakin hoitaa kasvokuorinnalla sekä käyttämällä Moisturizing Mask -kasvonaamiota säännöllisesti.

 

Levitä meikkivoide meikkisienellä

Paras tapa levittää Joe Blasco -meikkivoide on käyttämällä meikkisientä. Voidetta levitettäessä ihon lämpö aktivoi meikkivoiteen, jolloin se levittyy kasvoille paremmin ja tasaisemmin. Meikkisienellä saat meikkivoiteen levitettyä myös riittävän kevyesti.

Meikkisienen voi halutessaan kostuttaa ja meikkivoiteen levittää kostutetulla meikkisienellä.

 

Lisää kasvojen korostukset ja varjostukset

Joe-Blasco-valovaerit-yellow-highlight

Kun olet levittänyt kasvoille meikkivoiteen ja mahdolliset peitevärit, voit muotoilla kasvonpiirteitä voidemaisilla valo- ja varjostusväreillä. Voidemaisiin korostuksiin hyviä sävyjä ovat esimerkiksi Special Yellow Highlight ja Xtra Lite Highlight -valovärit. Valovärejä voidaan levittää kulma- ja poskiluulle, nenän varteen ja amorinkaaren yläpuolelle.

Voidemaisiin varjostuksiin hyviä sävyjä ovat tummemmat Ultra Base -meikkivoiteen sävyt, kuten Natural Bronze. Voidemaiset varjostukset voidaan levittää korvannipukasta kohti suupieltä, otsalle, leuan alaosaan sekä nenän sivuille. Näin saat muotoiltua kasvot kauniisti.

 

Kasvojen puuterointi

Meikkivoiteen levittämisen ja kasvojen korostusten sekä varjostusten jälkeen voit viimeistellä meikkipohjan värittömällä No Color -irtopuuterilla. Puuteri kiinnittää voidemaiset tuotteet paikoilleen ja poistaa kasvoilta ylimääräisen kiillon. Väritön sävy on loistava, sillä se käy kaikille aina - vuodenajasta riippumatta. No Color ei siis sisällä väripigmenttiä.

joe-blasco-irtopuuteri-setting-powder

Puuteroinnin jälkeen voit varjostaa kasvoja vielä puuterimaisella varjostusvärillä. Hyvä sävy on Bronze, sillä sävy on kylmä ja mattapintainen. Voit lisätä myös puuterimaisen valovärin, jota voit levittää samoihin korostuskohtiin voidemaisten valovärien kanssa. Näin viimeistelet kauniin meikkipohjan ja tuot kasvoille valoa.

Loppusilauksena lisää poskipuna, joka tuo täydelliseen meikkipohjaan raikkautta.

 

Lopuksi - Vaikea, vaihtuva valaistus

On hyvä huomioida, että keinovalaistus saattaa muuttaa meikin sävyä. Iho ei siis näytä samalta loisteputkien alla päivänvaloon verrattuna. Pyri siis meikkivoiteen sävyä valitessasi olemaan mahdollisimman lähellä luonnonvaloa.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Tuoksuherkkyys on todellista - kehittyy usein vasta aikuisiällä

Tuoksuherkkyys on poikkeava tapa reagoida tuoksuihin ja hajuihin. Sillä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia fyysisiä oireita, kuten nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia. Tuoksuherkkien hajuaisti ei ole tavallista herkempi, vaan heiltä puuttuu ominaisuus tottua tuoksuihin.

Tuoksuherkkien oireet ovat todellisia allergiaoireita ja ne vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun. Suomalaisista noin joka kolmas oireilee ainakin joskus tuoksuista tai hajuista. Merkittävästi tuoksuherkkyys vaikuttaa voi puolen miljoonan suomalaisen elämään. Tavallisimpia oireita ovat jo mainitut nuha, päänsärky ja pahoinvointi, mutta myös nenän kutina ja erilaiset silmäoireet. Lisäksi tuoksuherkkyydestä kärsivä henkilö voi kokea yskää, hengenahdistusta, karheutta kurkussaan, iho-oireita ja jopa huimausta. Herkkyys eri oireille vaihtelee. Yksi voi saada jo muutamassa minuutissa kovan päänsäryn, kun toinen reagoi tuoksuun muutamalla aivastuksella. Oireita ilmenee ympärivuotisesti.

Eniten voimakkaita oireita aiheuttavat erilaiset haju- ja partavedet. Myös tuoksukynttilät, hiuslakat ja muut hiustenmuotoilutuotteet tai vaikka voimakkaasti tuoksuvat kukat voivat tuoda oireet esiin. Oireiden aiheuttajia voivat olla muun muassa home tai ilmanraikastimet. Tuoksu tai haju voi olla niin mieto, että se on lähes huomaamaton. Siitä huolimatta tuoksuherkkä voi alkaa oireilla. Tyypillisimpiä paikkoja saada oireita ovat julkinen liikenne, ravintola ja baarit sekä teatterit.

Tuoksuherkkyys kuuluu ympäristöherkkyyksien kirjavaan joukkoon. Sitä ei pidä siis sekoittaa hajusteallergiaan, joka tarkoittaa iholla ilmenevää kosketusallergiaa. Käsittelemme viivästynyttä kosketusallergiaa artikkelissa hieman myöhemmin.

Tuoksuherkkyyden oireita hoidetaan vaivan mukaan. Osa tuoksuherkistä löytää avun antihistamiinista, päänsärkylääkkeistä tai kortisonipohjaisista nenäsuihkeista. Ainoa toimiva keino on kuitenkin kokonaan tuoksuton ympäristö, mikä vaatii kanssaihmisiltä ymmärrystä ja huomaavaisuutta.

On tärkeää tiedostaa vaiva ja ymmärtää sekä kuunnella. Tuoksuherkälle tulee aina antaa mahdollisuus kertoa avoimesti oireistaan ja oireiden aiheuttajista.

 

Green-People-shampoot

 

Kosmetiikka-allergia voi puhjeta yllättäen

Kosmetiikka koskettaa päivittäin meitä kaikkia – toisia enemmän, toisia vähemmän. Esimerkiksi hammastahna, shampoo ja saippua, meikit ja perusvoiteet ovat kosmetiikkaa.

Kosmetiikka voi aiheuttaa iholle ärsytysreaktion. Sellainen voi johtua tuotteen sopimattomuudesta omalle iholle. Ärsytysreaktio voi johtua ihon kunnosta ja kosmetiikan käyttötavoista. Ärsytysreaktion ilmaantuessa iholle iho tuntuu epämiellyttävältä ja saattaa punoittaa ja kihelmöidä. On siis varsin tärkeää lukea tuotteen käyttöohjeet huolellisesti ja varmistaa tuotteen sopivuus esimerkiksi ammattilaiselta, mikäli jokin epäilyttää. Kosmetiikkaa ei myöskään pidä laittaa rikkinäiselle iholle. Esimerkiksi hiusväreissä on suositus testata tuotetta iholle 48 tuntia ennen hiusvärikäsittelyä, jotta vältettäisiin mahdollinen allerginen reaktio.

Kosmetiikalle allergisia henkilöitä on väestössä arviolta 10 %. Yleisimpiä allergian aiheuttajia ovat hajusteet, joita käsittelimme artikkelin alussa. Myös formaldehydiä vapauttavat säilöntäaineet sekä jo mainitut hiusvärit.

Allergiaoireita ovat kutina, turvotus, punoitus ja näppylät. Näitä ilmaantuu tavallisesti kohdassa, johon tuotetta on laitettu. Kosmetiikasta johtuvat allergiaoireet alkavat tavallisesti muutaman päivän viiveellä altistumisesta ja voivat kestää kauempaankin. Jos epäilet kosmetiikan aiheuttaneen allergisen reaktion, ota yhteys lääkäriisi. Tällainen allergia selviää ainoastaan asianmukaisilla, iholle tehtävillä lapputesteillä.

 

Blomdahl-Norris

 

Keho muistaa allergian ikuisesti

Viivästynyt kosketusallergia on yleinen vaiva, joka voi estää jopa tiettyjen ammattien harjoittamisen. Esimerkkinä mainittakoon heti ilmeisin: parturi-kampaaja, joka työskentelee voimakkaiden kemikaalien kanssa. Erilaisiin kemikaaleihin liittyvä reaktio alkaa tyypillisesti sen jälkeen, kun iho on ensin altistunut pitkään ja säännöllisesti esimerkiksi kosmetiikkatuotteille.

Allergista kosketusihottumaa on kahta eri tyyppiä, ja viivästynyt kosketusallergia on näistä selvästi yleisempi. Ihottuma alkaa kehittyä noin kahdeksan tunnin kuluttua altistumisesta ja voimistuu muutaman päivän sisällä. Atooppista ihottumaa sairastavat ovat usein herkempiä saamaan kosketusallergisen reaktion, sillä heidän ihonsa tavallinen suojamekanismi on häiriintynyt.

Viivästynyttä kosketusallergiaa aiheuttavia kemikaaleja tunnetaan tuhansia. Yleisin aiheuttaja on nikkeli, jota voi olla esimerkiksi koruissa ja vetoketjuissa. Vaikka henkilö ei kosketusallergiasta kärsisikään, on hyvä käyttää turvallisia koruja. Esimerkiksi valikoimaamme kuuluvat Blomdahl-korvakorut on valmistettu turvallisesta, lääketieteellisestä muovista tai titaanista. Muita yleisiä viivästyneen kosketusallergian aiheuttajia ovat erilaiset säilöntäaineet, joita on esimerkiksi hiusväreissä, kosmetiikassa ja voiteissa. Samoja säilöntäaineita on myös siivousaineissa.

Viivästyneen kosketusallergian taustalla on yleensä pitkäaikainen altistuminen. Tyypillisin oire on kutiava, punoittava ihottuma. Voimakkaammassa reaktiossa ihoon voi tulla jopa vesikelloja ja turvotusta. Ihottuma voi myös levitä laajalle alkuperäisestä kohdasta, joka on ollut kosketuksissa kemikaalin kanssa. Jos altistuminen jatkuu pitkään, voi ihottuma kroonistua ja oireet ja niiden hoito hankaloitua.

Kosketusallergia on elinikäinen. Elimistö muistaa allergiaa aiheuttaneen kemikaalin. Allergiaa aiheuttavaa ainetta tulee siis välttää pysyvästi. Kosmetiikan Allergiaportaalissa jokainen voi laatia listan itselleen sopivista kosmetiikkatuotteista.

 

Ecooking-Norris

 

Valitse luonnonmukainen Green People, ihoystävällinen Blomdahl tai luonnollinen Ecooking

Green People -luomukosmetiikkasarjan tuotteet sopivat kaikenikäisille, ja jopa kaikkein herkkäihoisimmillekin. Green People -kosmetiikkasarjan suosituimpia tuotteita ovat muun muassa luomushampoot ja hiustenhoitoaineet, alumiiniton deodorantti sekä ihonhoitotuotteet.

Orgaanisen kauneudenhoidon uraauurtava brändi Green People on valmistanut henkilökohtaisen hygienian hoitoon tarkoitettuja tuotteita vuodesta 1997 alkaen. Se osallistui ensimmäisten standardien laatimiseen luonnonkosmetiikan ja orgaanisen kosmetiikan alalla.

Green People -tuotteet on sertifioinut Soil Association, Organic Food Federation ja Ecocert. Sarjan tuotteita ei testata eläimillä ja suurin osa tuotteista on vegaanisia. Vegan Society -yhdistys on rekisteröinyt tuotesarjan vegaaniset tuotteet. Lisäksi Green People tukee hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka ottavat toiminnassaan huomioon ympäristönäkökohdat. Sarjan pakkaukset ovat kierrätettävä eikä tuotteita ole kuljetettu lentorahdilla.

Green People -tuotteiden nettotuotosta 10 % lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Monet Blomdahl-koruja kokeilleet allergikot ovat todenneet voivansa taas käyttää koruja ilman ongelmia. Blomdahlin korut sopivatkin esimerkiksi heille, joilla on nikkeliallergia. Korut valmistetaan valikoidusta, puhtaasta, lääketieteellisestä muovista ja titaanista. Useita korumalleja koristavat myös laadukkaat Swarovskin kristallit, kristallihelmet tai pinnoitettu värillinen titaani. Korun pinnoite ei koskaan ole suorassa kontaktissa ihon kanssa.

Korut eivät sisällä myöskään myrkyllisiä, karsinogeenisia tai muilla tavoin epäterveellisiä aineita, kuten kadmiumia, lyijyä ja bisfenol A:ta. 

Blomdahl Medical Beauty -korujen valmistus ja suunnittelu tapahtuvat Ruotsissa, mikä mahdollistaa täyden kontrollin tuotannon jokaisessa vaiheessa ja kaikissa materiaaleissa. Korut toimitetaan hygieenisessä ja sinetöidyssä Clean Pack -rasiassa, joten tiedät, että olet varmasti korun ensimmäinen käyttäjä.

Ecooking-kosmetiikkasarjan perustaja Tina Søgaard alkoi valmistaa kosmetiikkaa puhtaasti omaan käyttöönsä. Kosmetiikan tuomat tulokset puhuivat kuitenkin puolestaan: yllättäen myös perhe ja ystävät halusivat osansa Søgaardin kotitekoisista sekoituksista.

Naisen täydennettyä reseptejään syntyi Ecooking, joka yhdistää ekologiset ihanteet puhtaisiin ainesosiin. Lopputulos on kiehtova ja jopa nerokas tuotesarja, joka hyödyntää orgaanisia ja luonnollisia aineksia tehden ihollesi ihmeitä. Ecooking tuottaa huomattavia tuloksia, eikä pohjoismainen kosmetiikka ole enää entisensä. Kosmetiikkasarjan hajusteettomat tuotteet sopivat kaikille. Vegaanisten tuotteiden pakkaukset ovat kierrätettäviä.

Lue lisää laajasta artikkelista!

- - -

Allergiaviikko on Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n jokavuotinen kevätkampanja. Kampanjaa on järjestetty lähes 20 vuotta ja sen tavoitteena on herättää huomiota herkkyyksiin ja allergioihin, auttaa arjessa ja lisätä tietoisuutta allergioiden yleisyydestä.

Allergiaviikkoa vietetään 8.-14.4.2019.

Seuraa Allergiaviikkoa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. #allergiaviikko #yhdessä

Tilaamalla uutiskirjeemme, saat -10% ALENNUSKOODIN!

Tilaa uutiskirje
Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Ecooking sai alkunsa sattumalta

Ecooking-kosmetiikkasarjan perustaja Tina Søgaard alkoi valmistaa kosmetiikkaa puhtaasti omaan käyttöönsä. Kosmetiikan tuomat tulokset puhuivat kuitenkin puolestaan: yllättäen myös perhe ja ystävät halusivat osansa Søgaardin kotitekoisista sekoituksista.

Naisen täydennettyä reseptejään syntyi Ecooking, joka yhdistää ekologiset ihanteet puhtaisiin ainesosiin. Lopputulos on kiehtova ja jopa nerokas tuotesarja, joka hyödyntää orgaanisia ja luonnollisia aineksia tehden ihollesi ihmeitä. Ecooking tuottaa huomattavia tuloksia, eikä pohjoismainen kosmetiikka ole enää entisensä.

Pääsimme jututtamaan Ecookingin perustajaa, tanskalaista Tina Søgaardia. Nainen jakoi kanssamme ihonhoidon salaisuutensa, suosikkinsa raaka-aineista sekä suurimman koskaan kuulemansa kauneusmyytin. Samalla hän avasi Ecooking-kosmetiikan tulevaisuutta.

Ecooking-Tina-Sogaard-Norris


Ecooking sai alkunsa keittiössä. Mikä inspiroi sinua luomaan oman ihonhoitosarjan?
Tuotesarja sai alkunsa henkilökohtaisesta kriisistä elämässäni. Ihoni alkoi rapistua ja näytti harmaalta ja väsyneemmältä kuin koskaan. Tätä ei missään nimessä auttanut, että laihduin huomattavasti. Hankin tarvitsemiani raaka-aineita ja aloin luoda omia ihonhoitotuotteita kotona, omassa keittiössäni.

Ovatko orgaaniset ja luonnolliset raaka-aineet olleet aina sinulle tärkeitä?
Ehdottomasti - niin pitkään kuin muistan! Luonnonmukaisten ainesten laatu on parantunut valtavasti viime vuosina.

Mikä erottaa Ecooking-tuotteet muista ihonhoidon brändeistä?
Ecooking ei ole ainoastaan ihonhoidon brändi, vaan se on ratkaisu ihon oikeisiin ongelmiin. Tarkoitan, että kaikki tuotteet on luotu erityisvaatimusten perusteella ja koottu kohdentaen tiettyyn ongelmaan. Emme siis ajattele kuin muut ihonhoidon brändit. Ja tietysti osa tuotteistamme on niin puhtaita, että ne ovat tarpeeksi hyviä jopa syötäväksi!

Mitkä olivat avaintekijöitä suunnitellessasi Ecooking-pakkauksia?
Oli tiettyjä tekijöitä, jotka halusimme ehdottomasti toteuttaa! Ensinnäkin halusimme pakkauksen olevan yksinkertainen: vähemmän on enemmän. Emme myöskään halunneet ulkoista pakkausta ympäristösyistä. Läpinäkyvyys on itselleni todella tärkeää, joten halusin ainesosalistan olevan pakkauksessa selkeästi esillä. Halusin myös tuotenimien olevan helppoja ymmärtää, jotta kuluttaja tietää tasan tarkkaan, mitä tuote sisältää. Päivävoide on päivävoide eikä mitään muuta.

Mitä ainesosia rakastat käyttää?
Rakastan käyttää orgaanisia öljyjä, hyaluronihappoa, niasiiniamidia ja vitamiineja - sekä nähdä niiden vaikutukset iholla. Rakastan myös todella paljon aktiivisia ainesosia!

Mikä on tämänhetkinen kauneusrutiinisi? Onko sinulla suosikkihoitoa, josta et luopuisi mistään hinnasta?
Ihonhoitorutiinini - ajasta ja paikasta riippumatta - on aina puhdistaa ja kosteuttaa. Rakastan sunnuntaipäiviä, jolloin käytän Peeling Mask -kuorintanaamiota yhdessä Vitamin E -seerumin kanssa. Tulokset ovat uskomattomia! On myös tärkeää, että muistan juoda päivittäin tarpeeksi vettä helliäkseni ihoa myös sisältäpäin.

Mikä on suurin kauneusmyytti, johon olet törmännyt?
Että pitäisi käyttää vain yhden tuotemerkin tuotteita. Olen luonut Ecookingin siten, että tuotteita voidaan koko valikoiman sisällä yhdistää toisiinsa. Ne toimivat hyvin myös muiden merkkien kanssa. Ecooking on suunniteltu yksinkertaisesti ravinnoksi iholle. Me kaikki tiedämme, että kaunis iho saa hymyilemään!

Mikä on parhaiten myyvä Ecooking-tuote?
Se itse asiassa vaihtelee maantieteellisen sijainnin mukaan. Esimerkiksi Britanniassa myydyin tuotteemme on Peeling Mask -kuorintanaamio, kun taas Tanskassa myydyin tuote on Day Cream -päivävoide.

(Toim. huom. Suomessa myydyin tuote on Nude-blogissakin esitelty Ecooking Multi Oil -monitoimiöljy.)

Miltä Ecookingin tulevaisuus näyttää?
Tiedossa on jännittävä vuosi! Sen verran voin paljastaa, että lanseeraamme joitakin uusia tuotteita. Uutena tulevat esimerkiksi hiustenhoidon tuotteet.

Norris.fi valitsi omat suosikkinsa

Ecooking-tuotteet


“Lempituotteeni on hajusteeton Cleansing Gel -puhdistusgeeli, joka poistaa myös meikin tehokkaasti. Se on riittoisa ja tuntuu miellyttävältä käyttää. Tykkään myös pakkauksen pumppupullosta, sillä geeliä on sen avulla helppo annostella.”
- Maisa, myyntiassistentti

Firming Serum in Capsules -seerumikapselit jäivät heti osaksi kauneusrutiiniani. Kapselit jättävät kasvoille samettisen pinnan, jota on myös helppo meikata. Iho tuntuu heti sileämmältä! Viimeistelen lopputuloksen Ecookingin päivävoiteella.”
- Hanna, myyntijohtaja

“Päivittäisten kosteusvoiteen ja huulipunan lisäksi käytän kosmetiikkaa varsin vähän. Ecooking Clay Mask -savinaamio sai minut kuitenkin koukkuun. Syväpuhdistava naamio kosteuttaa antaen kasvoille ihanan hehkun.”
- Tiia, markkinointiassistentti

Neck & Décolletage Cream -voide kaulan ja dekolteen alueelle tuo ihoon kaivattua kimmoisuutta. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta!”
- Milla, kouluttaja

Lue koko viesti
Lisätietoja:: ecooking, uutta
Julkaistu , julkaisija

Aina ajankohtaiset kulmakarvat

kulmien-muotoilu-norris

 

Huolitellut, huolittelemattomat, luonnolliset, tuuheat, ohuet… Kulmakarvat tuovat kasvoille ilmeikkyyttä. Kun tapaat uuden ihmisen, kiinnität huomiota kaikkiin hänen kasvonpiirteisiinsä, erityisesti silmien alueeseen ja kulmakarvoihin. Näin käy ihan tajuamatta! Kulmakarvoilla on kasvojen ilmeen kannalta iso merkitys.

Muoti muuttuu. Samoin kulmakarvat muuttuvat vuosien ja vuosikymmenten trendien mukana. Tästä syystä ne säilyvätkin aina ajankohtaisina!

Tässä artikkelissa jaamme vinkkejä:

 

Kulmien siistiminen ja oikean muodon löytäminen

 

kulmakarvat-norris

 

Kulmakarvojen oikean muodon löytää linjaamalla siveltimen kiinni nenänpieleen. Kulmakarva alkaa linjassa nenänpielen kanssa. Korkein kohta löytyy, kun sivellin käännetään pupillin ulkoreunan alle. Sopiva pituus saadaan, kun sivellin käännetään silmänurkkaan. Kulmakarvat näyttävät heti harmonisilta, kun niitä lähtee edes vähän muotoilemaan näiden kolmen pisteen avulla.

Kaikkien kulmakarvat eivät toki taivu tähän klassiseen malliin. Tärkeintä onkin toimia omien kasvojen ehdoilla. Monelle sopii juuri omien kulmien luonnollinen muoto hieman siistittynä versiona. Päätä itse, kuinka paksut, ohuet, huolitellut tai luonnolliset kulmat haluat!

 

5+1 vinkkiä kulmakarvojen muotoiluun

 

1. Kulmakarvoja saa ja sopii leikata. Harjaa karvat ylöspäin ja leikkaa liian pitkät karvat lyhyemmiksi kynsisaksilla.

2. Uutta muotoa etsiessäsi nypi kulmia aina karvarivi kerrallaan. Vaihda kulmakarvaa rivin välissä.

3. Kulmien päältä saa nyppiä.

4. Kulmia voi tarvittaessa lyhentää loppu- ja alkupäästä.

5. Käy säännöllisesti katsomassa itseäsi suuremmasta peilistä tai nappaa selfie suoraan edestä päin. Näin et nypi kulmakarvoja liikaa!

+1. Muotoile kulmakarvat muutamassa minuutissa Andmetics Brow Wax Strips for Women -karvanpoistoliuskoilla. Muotoiluliuskoilla poistat ohuetkin karvat vaivatta.

 

Kulmavärin ja sävyn valitseminen

 

Kulmien muotoiluun on olemassa melkoinen määrä erilaisia tuotteita. Puuterimaiset kulmatuotteet sopivat hyvin aloittelijalle. Kulmien muotoiluun voi käyttää erilaisia kulmakyniä: kovat, pehmeät ja tussimaiset kulmakynät. Lisäksi on olemassa kahdenlaisia geelimäisiä tuotteita: kulmiin harjattavat ja karvat paikoilleen kiinnittävät geelit sekä kulmien maalaamiseen tarkoitetut geelit.

Puuterimaiset kulmatuotteet
Puuterimaisilla tuotteilla saat luonnollisen, huomaamattoman lopputuloksen. Mikä tahansa oikean sävyinen luomiväri sopii puuterimaiseksi kulmatuotteeksi.

Kulmakynät
Pehmeät, vahamaiset kulmakynät sopivat tuuheisiin kulmakarvoihin, kun kulmiin halutaan väriä ja kevyttä muotoa. Kovat kynät ovat aloittelijan valinta. Tussimaisella kulmakynällä voidaan luoda hyvin ohutta jälkeä, mikä takaa luonnollisen lopputuloksen.

Geelimäiset kulmatuotteet
Geelimäiset kulmatuotteet jakautuvat kulmiin harjattaviin ja paikoilleen kiinnittäviin geeleihin sekä kulmien maalaamiseen tarkoitettuihin geeleihin. Jälkimmäinen kategoria vaatii enemmän osaamista. Kulmiin harjattavat tuotteet antavat kulmakarvoihin pientä sävyä ja luonnollisen lopputuloksen.

Kulmakarvoja on helpointa muotoilla viistopäisellä siveltimellä. Samalla siveltimellä saa väritettyä kulmakarvoja suuremmalta alueelta tai käyttökulmaa vaihtamalla piirrettyä tarkempia rajoja kulman ylä- ja alareunaan.

Kulmavärin sävy kannattaa valita oman tyvikasvun mukaan. Näin sävystä ei tule liian tumma. Muista, että sävy näyttää kulmiin levitettynä aina asteen tummemmalta kuin kämmenselässä.

Psst! Voit käyttää kulmien muotoiluun Joe Blasco -tuotteista rajausvärejä sekä luomivärejä.

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Lempeys - helli ja hemmottele itseäsi

Lempeae-sivistyssanakirja-Norris

 

Näin sana lempeä määritellään Sivistyssanakirjassa.

Lempeys on sanoja ja tekoja. Se on kuin kannustava ja lämmin ihmissuhde itsesi kanssa. Lempeyttä on oman itsensä ja elämänsä arvostaminen, hyväksyminen ja rakastaminen.

Meillä kaikilla on sisäinen ääni, jolla puhuttelee itseään. Monella se on kieltävä, piiskaava ja ruoskiva. Jos samaa ääntä kuuntelisi ulkoapäin, sen kanssa ei haluaisi olla tai viettää aikaa. Millainen sinun sisäinen äänesi on? Puhuisitko samalla tavalla ystävällesi?

Näin naistenpäivän aattona haluamme nostaa esille lempeyden teemaa, sillä on tärkeää olla lempeä itseään kohtaan. Kun on lempeä itseään kohtaan, voi elää täydesti ja pelkäämättä.

Lempeys itseä kohtaan on tärkeää etenkin, kun on mielestään epäonnistunut, mokannut tai jopa nolannut itsensä. Tällaisessa tilanteessa ei kuitenkaan tulisi hylätä itseään, vaan päinvastoin olla enemmän läsnä. Empatia ja ystävällisyys itseä kohtaan pudottaa stressitasoa huomattavasti. Kannattaa muistaa, että muutkin mokaa!

Arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Anna anteeksi inhimilliset virheet ja ylilyönnit, joita sattuu joskus kaikille meille. Ja muista hemmotella itseäsi myös kiireisen arjen keskellä!

 

Huomioi itsesi - 7 vinkkiä kiireisen arjen pysäyttämiseen

 

Käy lempiravintolassasi.
Varaa itsellesi pöytä lempiravintolastasi ja vietä ihana ilta. Treffit itsensä kanssa voivat olla juuri sitä, mitä tähän hetkeen tarvitset.

Katso elokuva, jonka olet jo pitkään halunnut nähdä.
Ota hetki aikaa ja vie itsesi elokuviin. Yksinkin voi käydä leffassa.

Levitä kosteusvoidetta vartalolle aina päästä varpaisiin.
Muista huolehtia myös ihostasi! Kosteuttava Ecooking Body Cream -vartalovoide sopii kaikille ihotyypeille. 

Kokeile uutta kasvonaamiota.
Kasvonaamio on ihana hemmotteluhetki. Green People Vita Min Mask -kasvonaamio ravitsee, kosteuttaa ja elvyttää ihoa.

Pidä lyhyt joogahetki.
Kiireisen arjen keskellä keho kaipaa huomiotasi. Lyhyt joogahetki avaa jumiutunutta kehoa ja saa veren kiertämään paremmin.

Soita ystävälle.
Milloin olet viimeksi jutellut ystävän kanssa puhelimessa? Lyhytkin puhelu ystävän kanssa voi keventää oloa. Stressitaso laskee, kun saa jutella toisen kanssa.

Ota rentouttava kylpy tai käy lämpimässä suihkussa.
Laita puhelin äänettömälle, kaada lasillinen lempiviiniäsi ja nauti rentouttavasta kylvystä. Vaahtokylvyn sijaan voit kokeilla Treets Traditions -kylpykuulia!

Norris.fi toivottaa kaikille ihanille naisille ja naisenmielisille lempeää naistenpäivää!

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Taltuta talvitukka - 5 + 1 vinkkiä hiusten ja hiuspohjan hoitoon

Talvi on hiuksille usein vaikeaa aikaa. Hiukset tarvitsevat talvella myös enemmän huolenpitoa, sillä ne altistuvat isoille lämpötilavaihteluille ja kasvavat hitaammin kuin kesällä. Vaatteet tekevät tukan sähköiseksi. Päähineet tekevät hiuksista kiillottomat ja latistavat kampauksen. Onneksi ulkona tuoksuu jo kevät!

Päätimme jakaa muutaman vinkin, joilla kesytät talvitukan ja näytät entistäkin upeammalta.

 

norris-nuttura-1050x700

 

1. Suosi kosteuttavia tuotteita

Jos hiukset tuntuvat kuivilta, on syytä vaihtaa shampoo ja hoitoaine kosteuttaviin tuotteisiin. Suosi kosteuttavia tuotteita erityisesti pitkissä hiuksissa. Niillä on tapana kuivua herkemmin kuin lyhyillä hiuksilla. Voit tehostaa kosteuttavaa vaikutusta hiuksiin jätettävällä hoitoaineella. Kuivat latvat saavat kosteutta hiusnaamiolla. Käytä naamiota kerran viikossa tai kuurina useamman pesukerran ajan. Muista kosteutuksen lisäksi juoda myös riittävästi vettä!

Vinkki: Voit helposti selvittää, kaipaavatko hiuksesi kosteutta! Pudota hius veteen. Jos se uppoaa, tukkasi on liian kuiva. Jos hius jää pinnalle, tukkasi ei tarvitse kosteuttavaa hoitoa.

2. Kukista kutina ja hilseily öljyhoidolla

Jos päänahkasi kutiaa ja hilseilee tai hiukset näyttävät elottomilta, voit kokeilla öljyhoitoa. Sellaisen voi ostaa valmiina tai valmistaa sellaisen kookosöljystä.

Sulata kylmäpuristettu kookosöljy vesihauteessa tai mikrossa. Levitä haalea öljy hiuksiin ja hiuspohjaan. Suojaa hiukset muovilla ja kääri ne pyyhkeeseen. Anna vaikuttaa vähintään 30 minuuttia tai yön yli. Muista kuitenkin suojata tyyny ja vuodevaatteet huolellisesti! Kun huuhdot öljyä pois, vaahdota öljyiset hiukset shampoolla ennen kuin huuhdot hiuksiin vettä. Jos suihkutat ensin vettä hiuksiin, et saa pestyä öljyä pois.

Kutinaan ja hilseilyyn auttavat myös hiuspohjaan levitettävä neste tai geeli. Rauhoittavat ja kosteuttavat tuotteet helpottavat kutinaa jo yhden käyttökerran jälkeen. Useimpia tuotteita ei tarvitse huuhdella pois, sillä niiden koostumukset eivät rasvoita hiuksia.

Voit käyttää myös perusvoidetta. Levitä voidetta hiuspohjaan ja anna vaikuttaa hetki. Pese hiukset sen jälkeen shampoolla.

3. Silota sähköiset ja pörröiset hiukset

Hiusten sähköiseen saa avun kosteuttavista tuotteista. Erilaiset hiuksiin jätettävät seerumit, suihkeet ja öljyt ehkäisevät ja poistavat sähköisyyttä. Jo pienikin määrävoidetta riittää pitämään sähköisyyden poissa.

Vinkki: Hätätapauksessa hiuksiin voi sipaista pienen määrän käsivoidetta tai huulirasvaa.

Muoviset harjat voivat lisätä sähköisyyttä, joten hiukset kannattaa selvittää luonnonmateriaaleista valmistetulla harjalla.

4. Suojaa hiukset ulkona

Kylmä ilma tai viima eivät kuluta hiuksia, kun ne suojaa lämpimällä päähineellä. Sujauta pitkät latvat pipon tai takin sisään.

Hiuksia hellivät parhaiten luonnonmateriaalit. Keinokuidut eivät lämmitä yhtä hyvin. Lisäksi ne tekevät hiukset sähköisiksi.

5. Vältä lämpökäsittelyä

Talvella kannattaa välttää hiuksia rasittavaa käsittelyä, kuten föönaamista, kihartamista tai suoristamista. Jos käsittely on kuitenkin välttämätöntä, käytä lämpösuojaa. Lisäksi on suositeltavaa hankkia fööni, jossa on viileäpuhallus. Älä kuivaa hiuksia föönillä täysin kuiviksi, vaan anna niiden kuivua hetki itsekseen föönauksen päälle.

Älä kuitenkaan lähde märällä tukalla pakkaseen. Hyytävä ilma jäädyttää hiukset, mikä vaurioittaa niiden rakennetta ja voi aiheuttaa hiusten katkeilua. Pipokkaan ei täysin pelasta kosteita hiuksia. Päähineen alla hautova märkä tukka saattaa lisätä mikrobien kasvua ja hiuspohjan kutinaa.

+ 1. Pidennä hiusten pesuväliä

Talvella hiuksia ei tulisi pestä päivittäin, vaan 2-3 kertaa viikossa riittää. Liian tiheät pesut vievät hiuksen luonnollista suojaa. jolloin hiukset vaurioituvat herkemmin. Myös pesutekniikkaan kannattaa kiinnittää huomiota!

Pese hiukset haalealla vedellä ja huuhdo lopuksi viileällä vedellä. Kuivaa hiukset hellävaraisesti pyyhkeellä puristamalla. Älä hankaa, sillä se kuluttaa hiuksia ja lisää sähköisyyttä.

Helli hiuksia Green People -sarjan luomutuotteilla

 

Green-People-talvitukka

 

Green People Moisturising -shampoo kosteuttaa karheita, kuivuneita ja takkuuntuvia hiuksia. Se sisältää luonnonöljyjä, jotka helpottavat hiusten hoitoa ja vähentävät takkuuntumista. Moisturising-shampoo puhdistaa ja hoitaa hiuksia jättäen ne hyväkuntoisiksi ja ravituiksi. Shampoo sisältää aloe veraa.

Green People Irritated Scalp -shampoo puhdistaa hiukset hellävaroen ja antaa niille kauniin kiillon. Tuote helpottaa päänahan kutinaa ja rauhoittaa hilseilyä. Se on hellävarainen shampoo kuivalle ja kutiavalle päänahalle. Green People Irritated Scalp -shampoo sisältää B-vitamiinia sekä rosmariinia ja laventelia.

Muista myös Green People Moisturising sekä Irritated Scalp -hoitoaineet!

Green People -tuotteiden nettotuotosta 10 % lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Luo kevään trendimeikki Joe Blasco -tuotteilla

Kevät tulee esiin pehmeän pastellisena. Tällaista herkkää valoa heijastaa myös Joe Blascon korallisävyinen trendimeikki. Etenkin kurittoman luonnollisten kulmakarvojen kanssa meikistä saadaan pirteä ja moderni. Tältä näyttäisivät keijukaiset, jos ne asuisivat valoisan metsän ja nummen sijaan suurkaupungissa. Anna kevään näkyä kasvoilla! 

 

Blasco-trendimeikki

 

Kasvojen iho tasoitetaan täydelliseksi Ultra Base -meikkivoiteella. Kevyesti levittyvä voide antaa iholle samalla suojan UV-valolta sekä keväisen sään arvaamattomuudelta. Vaan kaikkihan me toivomme eniten auringonsäteitä!

Irtopuuteri sävyssä No Color kiinnittää meikin ja tekee meikkipohjasta samettisen mattapintaisen.

Joe Blasco Dry Blush -poskipunan pehmeä korallisävy Sole elävöittää kasvot. Kuka voisi vastustaa hempeää, tyttömäistä poskipunaa?

Silmämeikissä käytetään koko luomella yhtä sävyä: kauniisti levittyvä Apricot on persikkainen helmiäissävy, joka yksin riittää tuomaan katseeseen kaivattua säihkettä.

Vinkki:
Kaksi intensiivistä kerrosta ripsiväriä tekevät rajauksen tarpeettomaksi.

Lip Glazz -huulikiillon sävy Party on kaunis koralli, jossa on mukana hippunen vaaleanpunaista. Pinkki pohjasävy tuo meikkiin uuden ulottuvuuden ja raikastaa muun meikin.

Tutustu trendimeikin tuotteisiin ja tilaa itsellesi kauden ajankohtaisimmat Joe Blasco -meikit!

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

UUTTA! Treets Traditions - Aitoa ylellisyyttä ja nautinnollisia hetkiä

Saimme verkkokauppaan lisää väriä, kun herkullinen Treets Traditions -tuotesarja täydensi brändivalikoimaa. Vartalon sokeri- ja suolakuorinnat sekä sheavoikuorinta. Hempeä tuoksusuihke vartalolle ja vuodevaatteille. Tehokkaasti ravitseva ihmeöljy kasvoille, vartalolle, hiuksille, käsille sekä kynsille. Vaahtoava suihkugeeli ja ihanat suihkuvoiteet. Käsi- ja vartalovoiteet sekä vartalovoi - unohtamatta vartaloöljyä ja kylpykuulia! Treets Traditions sopii myös herkälle iholle.

 

Treets-traditions-lila

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Treets Traditions -tuotesarja perustuu nimensä mukaisesti menneiden aikojen tietämykseen ja sukupolvelta toiselle kulkeutuneisiin hyvinvointiperinteisiin. Niitä on täydennetty siten, että tuotteet täyttävät nykypäivän kauneudenhoidon vaatimukset. Tuotteet perustuvat ympäri maailmaan hankittuihin luonnollisiin ainesosiin, ja ne sisältävätkin yli 90 % luonnon raaka-aineita soveltuen näin myös herkälle iholle. Tuotteet on valmistettu vastuullisin periaattein ja kaikki pakkaukset ovat kierrätettäviä. Suurin osa Treets Traditions -tuotteista on vegaanisia.

Relaxing Chakra's 
Puuterisen ruusun tuoksuiset Relaxing Chakra's -tuotteet tasapainottavat ja rentouttavat sekä kehoa että mieltä. Tuotteet soveltuvat kaikille ihotyypeille.

Energising Secrets 
Raikkaan passion tuoksuiset Energising Secrets -tuotteet kosteuttavat ja suojaavat ihoa. Tuotteet soveltuvat normaalille sekä kuivalle iholle.

Nourishing Spirits 
Cantaloupemelonin tuoksuiset Nourishing Spirits -tuotteet suojaavat, ravitsevat ja elvyttävät ihoa. Ne soveltuvat erityisesti kuivalle iholle. 

Healing in Harmony 
Pehmeän laventelin tuoksuiset Healing in Harmony -tuotteet pehmentävät ihoa sekä rentouttavat kehoa ja mieltä. Tuotteet soveltuvat kaikille ihotyypeille ja erityisesti ikääntyvälle iholle.

Pure Serenity
Lempeän kukkaistuoksuiset Pure Serenity -tuotteet perustuvat japanilaisiin öljyihin ja hedelmäuutteisiin. Rentouttavan tuoksuisella yuzu-hedelmällä on ihoa nuorentava vaikutus ja kirsikkapuun kukat tunnetaan luontaisesta antioksidantti-pitoisuudestaan. Tuotteet soveltuvat kaikille ihotyypeille.

 

treets-traditions-oranssi

 

Ihastuttavasti tuoksuvat Treets Traditions -tuotteet eivät sisällä natriumlauryyli-sulfaattia (SLS), natriumlauryylieetterisulfaattia (SLES), parabeeneja, silikoneja, mikromuoveja eikä mineraaliöljyjä.

Tutustu kaikkiin Treets Traditions -tuotteisiin!

Lue koko viesti
21 - 30 / 30 tuloksesta