Viestit aiheesta: naistenpäivä

BLOGI


Kirjoitamme kauneudesta ja hyvinvoinnista.

Julkaistu , julkaisija

Lempeys - helli ja hemmottele itseäsi

Lempeae-sivistyssanakirja-Norris

 

Näin sana lempeä määritellään Sivistyssanakirjassa.

Lempeys on sanoja ja tekoja. Se on kuin kannustava ja lämmin ihmissuhde itsesi kanssa. Lempeyttä on oman itsensä ja elämänsä arvostaminen, hyväksyminen ja rakastaminen.

Meillä kaikilla on sisäinen ääni, jolla puhuttelee itseään. Monella se on kieltävä, piiskaava ja ruoskiva. Jos samaa ääntä kuuntelisi ulkoapäin, sen kanssa ei haluaisi olla tai viettää aikaa. Millainen sinun sisäinen äänesi on? Puhuisitko samalla tavalla ystävällesi?

Näin naistenpäivän aattona haluamme nostaa esille lempeyden teemaa, sillä on tärkeää olla lempeä itseään kohtaan. Kun on lempeä itseään kohtaan, voi elää täydesti ja pelkäämättä.

Lempeys itseä kohtaan on tärkeää etenkin, kun on mielestään epäonnistunut, mokannut tai jopa nolannut itsensä. Tällaisessa tilanteessa ei kuitenkaan tulisi hylätä itseään, vaan päinvastoin olla enemmän läsnä. Empatia ja ystävällisyys itseä kohtaan pudottaa stressitasoa huomattavasti. Kannattaa muistaa, että muutkin mokaa!

Arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Anna anteeksi inhimilliset virheet ja ylilyönnit, joita sattuu joskus kaikille meille. Ja muista hemmotella itseäsi myös kiireisen arjen keskellä!

 

Huomioi itsesi - 7 vinkkiä kiireisen arjen pysäyttämiseen

 

Käy lempiravintolassasi.
Varaa itsellesi pöytä lempiravintolastasi ja vietä ihana ilta. Treffit itsensä kanssa voivat olla juuri sitä, mitä tähän hetkeen tarvitset.

Katso elokuva, jonka olet jo pitkään halunnut nähdä.
Ota hetki aikaa ja vie itsesi elokuviin. Yksinkin voi käydä leffassa.

Levitä kosteusvoidetta vartalolle aina päästä varpaisiin.
Muista huolehtia myös ihostasi! Kosteuttava Ecooking Body Cream -vartalovoide sopii kaikille ihotyypeille. 

Kokeile uutta kasvonaamiota.
Kasvonaamio on ihana hemmotteluhetki. Green People Vita Min Mask -kasvonaamio ravitsee, kosteuttaa ja elvyttää ihoa.

Pidä lyhyt joogahetki.
Kiireisen arjen keskellä keho kaipaa huomiotasi. Lyhyt joogahetki avaa jumiutunutta kehoa ja saa veren kiertämään paremmin.

Soita ystävälle.
Milloin olet viimeksi jutellut ystävän kanssa puhelimessa? Lyhytkin puhelu ystävän kanssa voi keventää oloa. Stressitaso laskee, kun saa jutella toisen kanssa.

Ota rentouttava kylpy tai käy lämpimässä suihkussa.
Laita puhelin äänettömälle, kaada lasillinen lempiviiniäsi ja nauti rentouttavasta kylvystä. Vaahtokylvyn sijaan voit kokeilla Treets Traditions -kylpykuulia!

Norris.fi toivottaa kaikille ihanille naisille ja naisenmielisille lempeää naistenpäivää!

Lue koko viesti